torstai 8. joulukuuta 2016

7. & 8. Luukku + Synttäri tunnelmia



Viime viikonloppuna meillä vietettiin Sennin 1- ja Jooa 2-vuotis syntymäpäiväjuhlia. Päätettiin viettää lapsilla yhteis juhlat, nyt kun he ovat vielä pieniä. Helpommalla pääsee, kun ei tarvitse järjestää kuukauden välein juhlia. Kohta meidän taloudessa on virallisesti kolme taaperoa ! Äää !

Juhlat sujuivat oikein mainiosti. Vieraita, lapsineen päivineen oli noin kolmekymmentä. Sellaiset pienet juhlat vain. (huomatkaa sarkasmi). Mukana olivat lasten kummit perheineen, minun perheeni ja mieheni sukulaisia perheineen. 

Juhlat kestivät kokonaisuudessaan kolmisen tuntia ja aika kului todella nopeasti ! Vieraat viihtyivät ja tunnelma oli korkealla. 

Lapset saivat oikein riittävästi lahjoja ja leikkivät niillä heti aivan innoissaan. Kuitenkin jostain syystä näitä kahta synttärisankaria kiinnostivat poliisilelut muita leluja enemmän. Piipaa siellä piipaa täällä. Nyt meillä ei muilla haluttaisi leikkiä kun poliisiparkkitalolla. Leikkikeittiön tarvikkeet olivat myös kova sana, Alexsandra oli niistä ehkä eniten innoissaan. 








Aloitin juhlavalmistelut jo hyvissä ajoin. Perjantaina aamupäivällä aloin tekemään kakkua. Päädyin tekemään hedelmätäytekakun. Vielä aloittaessani kakun tekoa, en ollut varma mitä siihen laitan. 

Ostin valmispohjan, koska vihaan leipomista ja keittiössä oloa. Jos ei ole pakko leipoa, en sitä tee. 

Tein kakkuun kaksi täytettä. Toiseen tuli tuorejuustoa, kermavaahtoa, aprikooseja murskattuna, aprikoosilientä ja liivatetta. Toinen täyte piti sisällään kaikki samat, mutta aprikoosi vaihdetaan mansikkaan. 

Sivelin kakkupohjat aprikoosiliemellä. Laitoin aprikoositäytteen kakun alemmalle pohjalle ja täytteen päälle aprikoosi suikaleita. Toiselle pohjalle laitoin mansikkatäytteen ja sen päälle mansikoita ja banaani suikaileita. 

Lauantaina ennen juhlia koristelin kakun kermavaahdolla ja laitoin päälle viinirypäleitä ja pieniä hopeisia koristehelmiä.

Kakun lisäksi, tehtiin coctail-tikkuja joissa oli juustoa, nakkeja, tomaattia, viinirypäleitä ja lihapullia. Paistoin coctail-piirakoita uunissa ja sen kylkiäisenä oli munavoita. Olihan meillä vielä pullaa ja keksejäkin ! Ja mieheni äiti oli tehnyt suolaisia piirakoita !

Kaikki tarjottavat menivät kuin kuumille kiville, eikä meille jäänyt illaksi paljon mitään rääpittäväksi. Kaiken kaikkiaan oikein onnistuneet juhlat. Kiitos kaikille, jotka pääsitte mukaan <3






Ps Eilisen joulukalenterin luukusta paljastui jouluisia pingviini tarroja. Tänään luukusta paljastui lisää väriliituja, joilla taas innoissaan piirreltiin pitkin päivää. 


Susanna

2 kommenttia:

  1. ihania herkkuja. kiva blogi jään seuraamaan.. ja ihanaa että liityt haasteeseen !<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hyviä syötäviä. Kiitos, ihana saada kivaa palautetta. :)

      Poista