maanantai 5. joulukuuta 2016

5. Luukku + Joulukuusen koristelua



Nyt on syntymäpäiväjuhlat juhlittu ja on aika siirtyä meidän perheessä oikein kunnolla joulun odotukseen. 

Haiemme jo jokin aika sitten joulukuusi laatikon kellarista ja nyt päästiin vihdoin lasten kanssa kasaamaan meidän valkoinen kuusi paikoilleen ! Lapset innoissaan auttoivat kokoomisessa ja laittoivat hienosti oksia paikoilleen. Vihdoin kuusi oli kasassa ja päästiin koristelemaan. 

Voitteko kuvitella sitä onnen määrää, kun joulukoristelaatikko avattiin. Joulupalloja täynnä oleva laatikko oikein kutsui lapsia luokseen. Pienet kädet ottivat palloja vuoronperään ja laittoivat niitä roikkumaan kuusen oksiin. 

Kuusen koristelun lomassa Senni kävi kähveltämässä palloja ja kiikkui muina tyttöinä kiikkustuolissa niiden kanssa. Tottakai niitä palloja piti myös ottaa kuusen oksiltakin ja juosta pallojen kanssa karkuun. 

Isommat koristelivat kuusta oikein ahkerasti ja keskittyivät siihen täysillä. Nyt on kuusi koristeltu a´la pirhosten lapset ja joulun odotus voi kunnolla alkaa ! 

Ps. Meidän viidennestä joulukalenterin luukusta paljastui tänäänkin tarroja meidän tarrahirmuille. Katsotaan josko huomenna olisi jotain muuta jännää.

Onko teillä jo kuusi paikoillaan ? Auttaako teillä lapset kuusen koristelussa ? 




Susanna

1 kommentti:

  1. Meillä tulee kuusi vasta aaton aattona ja koristeluun osallituu koko perhe. Meillä aina hommataan aito kuusi, vaikka joka vuosi valitetaan, kun neulasia on joka paikassa ja niitä löytyy vielä juhannuksena.

    VastaaPoista