sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Vähän meistä


Kuva: Melissa Hanhirova

Tähän väliin olisi kai kohteliasta esittäytyä ennenkuin uusia postauksia tulee lisää. Olen Susanna 22 vuotias. Asustelemme Espoossa. Vielä muutama vuosi sitten kävin lähihoitajakoulua, asuimme pienessä kaksiossa, näin päivittäin kavereita, nukuin viikonloppuisin niin myöhään kuin huvitti, teimme mieheni kanssa mitä halusimme. Sitten tulin raskaaksi, jätin epillerit pois ja ajattelimme että lapsi saa tulla jos on tullakseen. 

Aloitin ensimmäisen blogini the moment of our love, nimi muuttui sittemmin Me+2. Kirjoitin välillä ahkerammin ja välillä en niin ahkerasti. Esikoisemme Alexsandra syntyi 22.06.2013. En kerennyt vielä valmistautumaan koulusta ennen lapsen tuloa. Jatkoin kesän jälkeen koulua ja Alexsandra oli isänsä kanssa kotona kuukauden. En pystynyt keskittymään koulunkäyntiin kun kokoaika mielessä oli että minun pitäisi olla kotona pienen vauvani kanssa. Keskeytin koulun ja kerroin jatkavani koulua ensi syksynä. 

Tulin uudestaan raskaaksi. En päässyt jatkamaan koulua vieläkään. Jooa syntyi 16.11.2014. Elimme normaalia arkea pienten lasten kanssa. Ajattelin, että kahden näin pienen lapsen kanssa elämä oli todella rankkaa. Kunnes tulin taas raskaaksi ja tajusin että tähän mennessä elämä olikin aika helppoa. 

Kuopuksemme Senni syntyi 27.12.2015. Kolme lasta kahden ja puolenvuoden sisään. Nyt voin kertoa, että rankkaa on, mutta päivä kerrallaan ja kokoaika arkemme helpottuu kun pienet kasvavat ja oppivat kaikkea uutta. 

Alexsandra käy arkisin päiväkodissa leikkimässä 6 tuntia. Ajattelin, että hänelle tekisi hyvää päästä omanikäistensä kanssa leikkimään ja oppii siinä samalla kaikkea omanikäisten juttuja. Altsu on viihtynyt siellä ja on saanut paljon kavereita. Ennen päiväkotia Altsu ei paljoa puhunut. Nyt hän on oppinut jo paljon ja puhe kehittyy kokoajan enemmän. 

Minä olen vielä kotona Jooan ja Sennin kanssa. Suunnitelmissa on jatkaa koulua ensi syksynä. Olen varannut kierukan laittoon ajan jotta ehkäisy asia olisi nyt kunnossa, olen aika varma että lapsemme ovat nyt tässä. Ehkä elämän kuuluikin mennä näin, että lapsemme tulevat näin tiuhaan tahtiin. Onpahan heistä ainakin toisilleen seuraa ja oppivat samaan tahtiin asioita. 

Elämä äitinä on hetkittäin aika raskasta mutta silti parasta mitä voin kuvitellakkaan. En voisi enää kuvitellekkaan elämää ilman lapsia. Ennen en voinut kuvitellakkaan olevani äiti, nyt äitiys on parasta mitä elämässäni on tapahtunut. Rakastan lapsiani ylikaiken ja rakastan olla äiti juuri näille pienille rakkauspakkauksille. 

Blogissa tulette kuulemaan meidän hyvistä ja huonoista päivistämme. Pienistä ja suurista uhmakohtauksista. Elämän ihanista ja iloisista hetkistä. Ihan kaikesta mitä meidän elämässämme tapahtuu.


Kuva: Melissa Hanhirova



Susanna

4 kommenttia:

  1. Seurasin sun blogia jo me+2 aikoihin. Olenkin miettinyt miten pärjäät nykyään kolmen kanssa. :) Tee vaikka postaus teidän arjesta miten se sujuu, saatko lapset yhtäaikaa päikkäreille, miten yöunet? :) Riitelevätkö lapset paljon? :D Kunnioitettavaa kyllä että jaksat häärätä kolmen kanssa, välillä tuntuu et tossa yhdessäkin on riittävästi hommaa !:D Altsulle tekee varmasti tosihyvää päästä päiväkotiin omanikäisten seuraan, hän on jo niin iso tyttö :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla että vanhojakin lukijoita pysynyt mukana ! Kiitos postaus ideasta. Kirjoittelen meidän arjesta joku päivä :) haha joo onhan noissa pikku apinoissa hommaa mutta lapset on rikkaus, eiks se niin oo :) Altsu kyllä viihtyy päiväkodissa ja tekee hänelle todella hyvää, saa kavereita yms muuta mukavaa puuhaa.

      Poista
  2. Löysin nyt eka kerran kunnolla sun blogin. Teillä varmasti riittää vilinää, hui ja ihanaa! Jään seurailemaan! t. Hanna Kaksplussan blogiverkostosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojoo vilinää riittää, eikä hiljasta ole, mutta ihanaahan tämä on. Omat pienet rakkaat lapset <3

      Poista