keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Leijuvat ilmapallot, mitä meidän juhlissa tarjoiltiin ?







Pidettiin tosiaan viime viikonloppuna Alexsandran 4-vuotis juhlat meillä kotona. Paikalle oltiin kutsuttu sukulaisia ja ystäviä. Yllättävän moni pääsi, vaikka samana viikonloppuna olikin juhannusjuhlia jne. 

Sukulaisia ja muutamat ystävät lapsineen pääsi juhliimme ja Altsusta oli ihana saada kavereita synttäreille, sen oikein näki hänen iloisesta ilmeestään. 

Koristeet ostin kuukausi takaperin juhlahumua.fi verkkokaupasta. Sieltä löytyy vaikka mitä ihanaa. Päätin tänä vuonna ostaa koristeet ja härpäkkeet jo hyvissä ajoin. Aikaisemmin olen viime tingassa viimeisenä päivänä käynyt ostamassa vain jotain, nyt oli ihana kun oli mieleiset koristeet ja kertakäyttöastiat. 

Parhaat koristeet olivat ilmapallot, jotka laitoin siimanarun avulla roikkumaan katosta ! Ihan super ihanan näköistä. En hoksannut palloja ostaessa, että niitä olisi voinut ostaa enemmänkin, näillä nyt mentiin ja tuli hyvät koristelut !










Tässä oli hieman kuvia meidän ruokapuolesta. Kakkuna oli suklaamansikkavadelmakakku, josta laitoinkin aikaisemmin jo ohjetta. Muuta makean puolen herkkua olivat erilaiset keksit.

Suolaista löytyi muunmuassa karjalanpiirakkaa, munavoita, sipsejä ja coctail-tikkuja. Nämä ovat jo ihan meidän perus juhlasapuskat. Kakku on joka juhlissa ollut eri, mutta muuten tarjoilu on aina aika samanlaista. Tuttua ja turvallista, ja hyvää !

Mitä teidän juhlissa yleensä tarjoillaan ?













Juhlat olivat oikein onnistuneet ja kaikki viihtyivät, niin lapset kuin aikuisetkin. Lahjaksi Alexsandra sai meiltä isomman polkupyörän. Muita lahjoja olivat muunmuassa barbit, piirustusjutut ja Altsun lempparit muumipussilakanat jotka hän halusi samantien sänkyynsä. 

Olen super tyytyväinen että juhlat onnistuivat taas, mutta onnellinen siitä, ettei juhlia tarvitse järjestää kuin pari kertaa vuodessa. Kiitos kaikille mukana olleille ja teillekkin jotka olitte hengessä mukana, peace and love <3

Löytyykö muita, ketkä eivät niin välitä juhlien järjestämisestä, mutta silti niitä on kiva välillä pitää ? 


Susanna

3 kommenttia:

  1. ihanan näköiset juhlat! Ja upea tuo kakkulapio! :)

    VastaaPoista
  2. Onnea nelivuotiaalle! Herkullisen näköiset tarjoilut ja hieno kakku teillä!

    VastaaPoista