torstai 26. huhtikuuta 2018

APUA, kauheat pelkotilat

Pelkään että lapsilleni tai itselleni sattuisi jotain. Ennen lapsia en kokenut tällaisia tuntemuksia. Tottakai aina toivoi että omalla perheellä on kaikki hyvin, mutta ei ne tuntemukset olleet tällaisia. Välillä tunnetilani menee ihan älyttömyyksiin ja on vaikea rauhoittaa itseä.

Jokin aika sitten aloin pelkäämään itsenikin puolesta, mitä jos minulle sattuisi jotain. Mitä jos saan yöllä sydänkohtauksen, mitä jos minulla on jokin vakava sairaus, miten lasten silloin käy. Kuka hoitaa Alexsandran lääkitykset ja lääkärikäynnit ?


Miten lapset toimisivat jos äiti makaisi aamulla elottomana sängyssä, entä jos pyörtyisin kesken päivää enkä enää tokenisi. Lapseni ovat vielä niin pieniä, etteivät varmasti käsittäisi tilannetta tai ainakaan osaisi kutsua apua. Isommat sentään osaavat avata ulko-ovemme, joten siinä vaiheessa ainakin joku alkaisi ihmettelemään jos lapset pyörisivät keskenään rapussa.

Välillä töistä lähdettyäni tulee pelko siitä, että jos joku ajaa päin autoani ja minulle sattuisi jotain juuri kun olisin kohta lasteni luona. Nämä pelot ovat välillä niin älyttömiä. Jokin aika sitten pelot olivat enemmän läsnä, nykyään kuitenkin harvemmin.


Ajatus siitä, että omat lapset ovat päivät poissa silmistäni oli aluksi aivan kamala ajatus. Täytyyhän minun käydä töissä ja lasten oltava se aika päiväkodissa. Luotan ja uskon lasteni hoitajiin täysin, mutta en voi peloilleni mitään. 

En pystyisi jatkamaan elämää samalla tavalla (ei varmasti kukaan) jos omille lapsilleni sattuisi jotain. Mitä jos joku tulee ja kaappaa lapseni, mitä jos lapseni lyö päänsä niin pahasti ettei selviä siitä, pelkoja on monia ja olen yrittänyt käsitellä niitä päässäni. 


Mitä jos aamulla lapseni ei herääkkään, mitä jos ikkuna menee rikki lapseni nojatessa siihen, mitä jos lapsi keksii hypätä parvekkeelta, ihan kauheita asioita ja pelkään kuollakseni, että lapsilleni sattuisi jotain. Lapseni ovat minulle kaikki kaikessa ja minä olen heidän tukipilari, rakastan lapsiani ylikaiken enkä kestäisi elämää ilman heitä ❤️

Nyt kun olen elänyt jo jonkun aikaa pelkojeni kanssa ja pystynyt käsittelemään niitä itsekseni, halusin jakaa nämä ajatukset nyt teidän kanssa. Tuntuu pahalta ajatella, että pelkään niin paljon, että nukkumaan meneminen tuottaa usein ongelmia. Silloin on aikaa ajatella ja päässä alkaa pyörimään nämä kauheat pelot.


Jokin aika sitten saatoin käydä joka ilta katsomassa kaikki kolme lasta, että he hengittävät ja heillä on kaikki hyvin. Nykyään käyn vain harvoin. Pahin oli, kun aloin pelkäämään julkisilla paikoilla olemista. Olin aivan varma, että kun lähden kauppakeskukseen, se räjähtää. Onneksi pelkotiloja tulee enää harvemmin, joten elämäkin pyörii nyt paremmin.

Pelkäätkö sinä itsesi tai toisten puolesta ? Kuulostaako ajatukseni yhtään tutulta ? 


Susanna

3 kommenttia:

  1. Minulla on kans pelkoja pimeä on vahvin niistä. En uskalla nukkua. On myös läheisten menettämispelkoa yms. Käyn kyllä nielenterveystoimistossa juttelemassa näistä mutta Nämä ovat niin syvällä etten tiedä miten näistä kasvaa pois

    VastaaPoista
  2. Olen aina ollut herkästi huolestuva. Tyttäremme tulee pian 6kk ja olen nyt hänen syntymän jälkeen alkanut pelkäämään että tytölle, miehelle tai minulle sattuu jotain. Pelkään esimerkiksi että minulle sattuu kotona jotain kun mies on töissä/työmatkalla. Pelkään siis että menetän esim tajuntani jostain syystä ja että tyttö tuntitolkulla itkee yksinään jne (ja mitään syytä esim sairautta ei tähän pelkoon ole). Nämä pelkoni ei kuitenkaan juurikaan arkeemne vaikuta, mitä nyt muutaman kerran päivässä varmistaa että tyttö nukkuessaan hengittää..

    VastaaPoista
  3. Itselläni myös on vastaavia pelkoja. Olen onneksi päässyt enimmäkseen niiden yli ja olen koittanut ajatella, että jos jotain joskus tapahtuisi niin olisi tarkoitettu. Ja olen koittanut kedkittyä niihin asioihin jotka jo tapahtuu. Kuinka ihanat lapset ovat, mistä olen ylpeä, pitääkö keskityyä tarkemmin johonkin asiaan. Näin menettämisen pelko ei ole kovin suuri.

    VastaaPoista