perjantai 2. joulukuuta 2016

2. Luukku + Synttäri valmisteluja


Tänään oli vuoro avata toinen luukku. Aamupalan ja aamutoimien jälkeen avasimme pussin ja Altsu sai katsoa sinne ensin ja ottaa yllätykset. Iloinen ilme naamalla hän sanoi "WAU" ja ampaisi samantien etsimään paperia, jotta pääsisi piirtelemään. 

Toisesta luukusta tänään ilmestyi väriliidut. Meillä ei vielä moisia ole ollut, joten jäämme vain odottamaan onko lisää väriliituja tulossa. (tähän sellainen muikee hymiö) On ne lapset vaan niin ihania, kun yllättyvät ja osaavat iloita jopa kynistä. 


Meillä on huomenna Jooan ja Sennin yhteis syntymäpäivä juhlat ja ollaankin niitä nyt pienten kanssa valmisteltu. Suunnitelmia on päässä vaikka kuinka, mutta aika ei ole oikein riittänyt kaiken sen toteuttamiseen. 

Aamupäivällä tehtiin hedelmätäytekakku melkein valmiiksi, jota sitten huomen aamulla jatketaan ja koristellaan. Jooa on oikein ihana innokas apulainen ja haluaisi kokoajan olla apuna. Melkein joka toinen lause tältä pieneltä pojalta oli tänään "Hooa osaa". 

Vielä olisi paljon valmisteluja kesken, joten nyt toivottelen teille oikein ihanaa viikonlopun alkua ja palaillaan taas huomenna kolmannen luukun yhteyksissä. 



Susanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti