tiistai 14. maaliskuuta 2017

Miten sisustaa pieni lastenhuone ?




Muutettuamme nykyiseen asuntoon, olin aivan kauhuissani huoneiden pienestä koosta. Asunnossamme on kaksi makuuhuonetta, jotka molemmat ovat suht pieniä. Sistustaminenkin on hieman haastavaa, koska kaapit ja ikkunat rajoittavat huonekalujen paikkoja. 

Lastenhuoneessa on kerrossänky, jonka paikkaa ei oikeastaan voi muuttaa. Toisella puolella huonetta tulee vaatekaapit vastaan ja toisella seinällä on ikkuna, jonka eteen ei oikein viitsisi laittaa. 

Asuntomme on vuokra-asunto, jossa seinät oli maalattu jo valmiiksi. En ole vieläkään lämmennyt tälle vihertävälle seinälle.. mutta en ole myöskään viitsinyt sille mitään tehdä, koska vuokra-asunto. 

Aktiiviset lapset tarvitsevat aktiviteetteja ja niitä meidän lastenhuoneesta löytyy ! 




Tuolle kamalalle vihreälle seinälle sopii ihan täydellisesti valkoiset kotimaiset PUOLAPUUT. Ne koristavat seinää ihanasti, eikä seinä näytä enää niin kamalalta. Vihreä seinä myös korostaa puolapuita kivasti esiin, valkoiseen seinään ne jäisivät harmittavasti piiloon. 

Puolapuut ovat ihan parasta lasten kanssa. Jos kiipeilyvimma iskee, pääsee heti omassa kotona kiipeilemään ja roikkumaan. Lapset ovatkin innoisaan kiipeilleet ja isommat ovat oikein hurjia ja kiipeävät ihan ylös asti. Sennikin oppi heti kiipeämään, mutta ei uskalla kuin toiselle puolalle, jonka jälkeen iskee paniikki. 

Puolapuiden painoraja on 120kiloa, joten aikuisetkin pääsevät helposti treenaamaan puolapuiden avulla. Meidän puolapuista löytyy ylhäältä leuanvetouloke, jonka avulla olen itsekkin treenaillut. 

Puolapuiden lisäksi meiltä löytyy PUISET VOIMISTELURENKAAT. Mikä onkaan parasta, kuin se että saa temppuilla omassa kotona ! Ei tarvitse lähteä muualle harrastamaan temppuilua, kun sen voi tehdä kotona. Ihan parasta ! Nämäkin kestävät aikuisen painoa, joten eikun vaan flengaamaan ! Meidän lapset päivittäin kiikkuvat renkaiden kanssa. Todella hyvää treeniä jo pienestä pitäen. 

Näiden lisäksi saimme mukaan TRAPETSIN. Huoneeseen ei mahdu samaan aikaan kaikkia temppuilu välineitä, joten käytämme trapetsia ja voimistelurenkaita vuoronperään. 







Lastenhuoneesta löytyy ihana pieni kerrossänky, josta olen aiemmin kirjoittanut. Postauksen löydät TÄÄLTÄ. Ihan täydellinen ratkaisu pieneen huoneeseen. 

Lisäksi huoneesta löytyy pieni pöytä, jonka ympärillä on kolme pientä jakkaraa. Nämä ovat löytyneet ikeasta. Tykkään, kun ovat niin yksinkertaiset. Sisustuksessa pidän muutenkin yksinkertaisuudesta, siitä tulee jotenkin raikas ilme. Kuitenkin pienet yksityiskohdat sisustuksessa luovat sitä omaperäisyyttä ja tuovat sisustukseen sen aidon tunnelman. 

Huoneesta löytyy muutama taulu, jotka ovat pieniä yksityiskohtia. Muuten seinät olisivat aivan tyhjät, josta tulee alaston olo, sellainen, että jotain puuttuu. Lattialta puolapuiden juuresta löytyy kolme eriväristä palloa, jotka ovat yksi väripiste huoneessa. Vaikka pidän valkoisesta ja hempeästä sisustuksesta, täytyy huoneista löytyä myös jotain värikästä, varsinkin kun kyse on lastenhuoneesta. 

Huoneessa täytyy tietenkin myös olla verhot, nämä meidän lastenhuoneen verhot olen löytänyt hm homesta. Ihastuin näihin samantien ja ovatkin palvelleet meitä jo parisen vuotta. 




Ikkunan vieressä on ikean hyllykkö, josta löytyy mustia ja valkoisia laatikoita. Laatikoihin on järjestetty lelut omiin kategorioihin. Autot yhdessä, keittiö lelut omassaan jne. Hyllykössä roikkuu myös kori, johon lapset voivat heitellä koripalloa. 

Aivan postauksen alussa näitte ihanat tellkiddon paperipussukat, joissa me säilytetään lasten pehmolelut. Olin ensin kovin epäileväinen pussukoita kohtaan, ajattelin että lapset saavat ne samantien rikki. Väärässä olin, pussit ovat vieläkin ehjiä vaikka niiden päällä on pompittu ja niitä on kohdeltu... ei niin kivasti. Suosittelen siis näitä teille, jotka etsitte jotain sopivaa säilytys ratkaisua vaikkapa juuri pehmoleluille. 

Huoneesta löytyy myös työkalupöytä, leikkikeittiö ja parkkitalo. Toinen matto soveltuu hyvin autoleikkeihin. Toinen matto soveltuu hyppelyyn. Nämä on löydetty myös hm homesta.

Huone siis todella on aktiviteetteja täynnä ! Näin pieneenkin lastenhuoneeseen saa näinkin paljon tekemistä. Mikä parasta, näin pieneen huoneeseen mahtuu temppuilua, nukkumista ja leikkiä. 







Mitä piditte meidän lastenhuoneesta ? Saitteko vinkkejä, vai olisiko kenties minulle jotain vinkki vitosta ?

| Yhteistyössä Suomen Voimistelutuote |


Susanna

1 kommentti:

  1. Kaunista! :) Just selailin meillekin jotain säilytyskoreja ja oon miettinyt pysyykö tollaset paperiset pussit hyvinä lastenhuoneessa, vai onko kohta ihan rutussa ?

    VastaaPoista