maanantai 24. heinäkuuta 2017

Yli kaksivuotiaat eivät saa nukkua päiväunia.

Esikouluiän lähestyessä jäävät päiväunet yleensä pois. Lapsi kuitenkin tarvitsee päivän aikana pienen lepohetken, jotta hän rauhoittuu ja jaksaa päivän loppuun asti. Leikki-ikäisen lapsen unentarve on noin 10-13 tuntia päivässä. 

Säännöllinen elämänrytmi luo lapselle turvallisuutta ja helpottaa lapsen oloa päivän aikana. Ruokailut, leikit, ulkoilut, päiväunet yms ovat yleensä samoihin aikoihin, silloin lapsi tietää mitä on tulossa seuraavaksi. 

Joskus päiväunet kuitenkin vaikuttavat yöuniin ja iltaisin unen saantiin. 


Luin artikkelin, jossa kehoitetaan lopettamaan lapsen päiväunet kun lapsi on kaksivuotias. Tutkimuksen mukaan päiväunet  pidentää nukahtamisaikaa illalla ja lyhentää kokonaisuudessaan yöunta. 

Tutkimuksen mukaan lasten yöunen laatu heikkenee, jos he lepäävät iltapäivällä. Uniajan pituus ja laatu on puolestaan suoraan yhteydessä lapsen terveyteen ja kehitykseen. 

Päiväunien vaikutus käyttäytymiseen ja kehitykseen ei ollut yhtä selvä kuin yöunen laatu. Tutkijoiden mukaan ei ole kuitenkaan tarpeeksi todisteita siitä, että yli kaksivuotiaiden päiväunet kannattaisivat.


Artikkelin kommenteissa oli kirjoitettu muunmuassa että ihan höpöhöpö tutkimus. Ja joo saattaa olla totta mutta ehkä joskus 4-vuotiaana. On kommentteja joissa aikuiset ihmiset kertovat itsekkin nukkuvan päiväunia. 

Itse pienten lasten äitinä näen, että päiväunet ovat vielä meidän lapsilla tarpeen. Alexsandra ei nuku enää päiväunia, mutta hän onkin hieman yli neljävuotias. Jooa 2v8kk nukkuu vielä päivittäin päiväunet, harvoin on päiviä kun ei nuku. Senni 1v7kk nukkuu päivittäin kahden tunnin päiväunet. 

Kun jätin Alexsandran päiväunet pois, meidän illat parani huomattavasti. Hän ei jaksa enää illalla riekkua kun mikäkin huligaani pitkin huonettaan. Päiväuni aikaan yritän, että A lepäisi edes hetken, laitan muumit pyörimään tai jotain rauhallista puuhaa. 


Jooa on puolen päivän jälkeen niin väsynyt, että tarvitsee vielä päiväunet. Hän nukkuisi kahdesta kolmeen tuntia, jos häntä ei herätetä, samoin Senni. 

Olen kokeillut myös sellaisia päiviä, että vain Senni on nukkunut päiväunet. Silloin meidän illat ovat kaikista helpoimpia ja kaikki nukahtavat nopeasti ja nukkuvat koko yön putkeen. Jooa siis jaksaa valvoa koko päivän putkeen, mutta tuntuu että se on melkein lapsen rääkkäämistä kun joutuu olemaan yliväsyneenä.

Kuitenkin koen, että annan Jooan vielä nukkua päiväunet koska hän on silminnähden väsynyt eikä jaksa mitään jos ei saa nukkua päiväunia. Hän myös kiukuttelee minkä kerkiää, jos ei saa nukkua. Hän ihan oma-aloitteisesti kertoo että on väsynyt ja haluaa nukkumaan. En halua sitä häneltä kieltää, hän on vielä niin pieni. 

Olenkin nyt sellaisessa testaus vaiheessa, että annan kahden pienemmän nukkua päiväunia noin puolitoista tuntia. Katsotaan miten vaikuttavat meidän iltoihin vai joutuuko päiväunia lyhentämään entisestään. 

Minkä ikäisiä lapsia sieltä ruudun toiselta puolelta löytyy ja nukkuvatko he päiväunia ? :)


Susanna






6 kommenttia:

  1. Meidän nyt 3v alkoi jättää päiväunia välistä muistaakseni noin 2,5v. Jos ollaan kotona, eikä sen kummemmin lähdetä retkelle tai puistoon tai kerhoihin päikkärit jää välistä mutta sitten jos on aktiivisia aamupäiviä hän nukkuu puolenpäivän jälkeen helposti 1,5-2h päikkärit. Kyllä musta edelleen tuntuu että tuo 3v tarvitsisi ne päikkärit, mutta en ala enää väkisin nukuttamaan siinä menee omat hermot. Hänellä myös jotain rauhallista tekemistä sillä aikaa, katsoo sängyssä tabletilta lastenohjelmia tai katsoo kirjoja. Melkein 1v taas nukkuu kahdesta kolmeen tuntia myös vähän aamupäivän aktiivisuudesta riippuen. 😊 mut kieltämättä vähän hassun oloinen tutkimus, vaikka meilläkin Elpu alkoi itse jättää päikkäreitä välistä niin kyllä selkeästi hän niitä kaipaisi. Toki meilä nyt on nukuttu oikeasti hyvin vasta nyt tämä kesä 😅🙈

    VastaaPoista
  2. Alle kouluikäisen pitäisi nukkua vuorokaudessa 12 tuntia yhteensä. Eli jos ei yöunet ole niin pitkiä, silloin päikkäreitä lisäksi. Mutta aina on muistettava, että lapset ovat yksilöitä. Toiset jättää päikkärit itse pois hyvinkin nuorena. Meillä lapset ovat saaneet aina nukkua niin paljon kuin haluavat ja ottaa päivällä päikkärit vielä kouluikäisinäkin , jos sitä kaipaa. Mutta minulla ollut helppoa, kun olen kotona päivät. Ei ole hoitopaikkaan kiire tms. Kuuntele vain omia ajatuksia lapsen kasvatuksessa. Kyllä äiti tuntee lapsensa parhaiten.

    VastaaPoista
  3. Meillä vajaa 2,5v ei ole nukkunut päiväunia enää aikoihin. Yöllä nukkuu 9-10 tuntia. Jos herää aikaisin JA on rankka päivä, saattaa nukahtaa illalla kuuden jälkeen hetkeksi. 15 minuutin torkut on silloin vähintään 2 tuntia pois yöunista. Jotkut on vaan vähäunisia ja ilmeisesti kaksi unikekoa voi saada lapsen joka ei nuku paljon yhtään. Vanhempansa nimittäin nukkuisivat mielellään jopa enemmän kuin tuo lapsi. Että ei täällä lasta valvoteta vaan vanhempia :D

    VastaaPoista
  4. Meillä on 2v10kk ja nukutaan päiväunia ( 30 min - 1,5h ) ja meillä tarvitaan niitä. Yöunet ovat normaalisti n. 10-12 h, riippuen ollaanko lomalla vai pyöriikö arki.
    Me jossain kohtaan kyllä lyhennettiin päiväunia, koska voisi nukkua 2-3 tuntia jolloin illoista ei tule yhtään mitään.

    VastaaPoista
  5. Meillä 5v nukkuu päivisin vielä 1-1,5h ja 2.5v nukkuu 2h. Nukkuvat yöllä vanhempi 10 h ja nuorempi 11 h tai pidempäänkin. Ovat molemmat todella aktiivisia hereillä ollessaan ja 5v sippaa viimeistään kuuden maissa hetkeksi kesken leikkien, jos ei ole päiväunia nukkunut. Ja ihan mahdoton riehuminen tai rissaus päällä molemmilla, jos päikkärit jäävät väliin.

    VastaaPoista
  6. 4,5v esikoinen nukkuu päiväkodissa ja nukahtaa kyllä autoonkin, jos matka on tarpeeksi pitkä. Joskus nukahtaa vajaassa 10 minuutissa, kun ajetaan kaupoille :D

    Pienempi, 1v8kk nukkuu edelleen rattaissa 2-3h päikkärit. Nyt myös yöt ovat alkaneet olla ehjempiä.

    Isommalta jätettiin kotona ollessa päikkärit pois reilu 3 vuoden ikäisenä, mutta tietty lepohetki kyllä pidetään pikkuveljen päikkäriaikana, jotta äitikin pääsee huilaamaan :D

    VastaaPoista