lauantai 11. helmikuuta 2017

Kuusi vinkkiä helpompaan aamuun

Valehtelematta jokaisessa lapsiperheessä aamut ovat välillä täysiä fiaskoja, kerro toki jos olen aivan väärässä. Meillä ainakin nämä kolme pientä saavat melkein päivittäin aamuisin jonkun asteen kohtauksen aikaan. Lapsi voi suuttua siitä, että aamupala on väärää, vaatteet ovat vääränlaiset tai ettei vitamiineja saa ottaa enempää kuin yhden. Ne saattavat alkaa siis ihan mistä vain. 

Näihin kohtauksiin saattaa kulua jonkin verran aikaa, joka sitten verottaa aikaa muusta aamun toiminnasta. Sitä ei voi illalla tietää miten seuraava aamu oikein menee.

Aamun kiireeseen saat helpotusta tekemällä joitain mahdollisia aamutoimia jo illalla valmiiksi. Seuraavaksi muutama vinkki, jotka olen itse kokenut hyväksi. Näistä on myös todella helppo luistaa, mutta aamulla kadut ja joudut tekemään ne kaiken muun kaaoksen lomassa.



VINKKI 1: Käy illalla suihkussa. Itse kammoksun tätä, koska aamulla hiukset ovat aivan miten sattuu, enkä saa niitä suoraksi taikka laitettua mitenkään. Kuitenkin niinä aamuina jää muuhun aikaa, kun olen käynyt illalla suihkussa. Illalla minulla on myös mahdollisuus käydä yksin suihkussa, kun olen saanut lapset nukkumaan. Aamulla jaloissa saattaa pyöriä lapset, joiden kanssa saan tapella, kuka siellä suihkussa oikein seisoo. 

VINKKI 2: Laita kahvit valmiiksi. Aamulla sinun ei tarvitse muuta kuin painaa nappulaa ! 

VINKKI 3: Laita vaatteet valmiiksi. Kun jokaiselle on laitettu illalla vaatteet valmiiksi odottamaan aamua, on helppo vain pukea ne päälle. Monesti aamulla menee aikaa siinä, kun saa tapella mitkä vaatteet kelpaavat kellekkin. Kun illalla viikkaa mieluisat vaatteet valmiiksi, aamukin sujuu mutkattomammin. 

VINKKI 4: Reput valmiina. Kun reput pakataan illalla valmiiksi, ei tarvitse kiireessä miettiä puuttuuko sieltä mahdollisesti jotain. Illalla on helppo tarkistaa, että sieltä löytyy kaikki tarvittava.

VINKKI 5: Ulkovaatteet valmiina. Ulkovaatteetkin voi laittaa eteiseen valmiiksi, jokaisen lapsen vaatteet omiin pinoihin. Siitä on lasten sitten helppo pukea kun lähdön aika on. 

VINKKI 6: Ole rauhallinen. Vaikka aamut monesti hermostuttavat, ota rauhassa. Mitä rauhallisempi olet itse, sitä helpommin aamut sujuvat. Lapset aistivat ilmapiirin ja ollessasi hermostunut, käyttäytyvät lapsetkin sen mukaan. 




Susanna

1 kommentti:

  1. Mä laitoin ennen kahvit aina valmiiksi, mutta sitten alkoi kahvi maistuu jotenkin miedommalle. Kuuluisa joku selitti, ettei kahvia pidä siitä, että on yön yli suodatinpussissa ja kosketuksissa ilmaan siksi muuttuu maku miedommaksi. Saattaa kuulemma myös kitkeröityä. Tätä en kyllä huomannut. Muuten meillä mennäänkin aika samalla kaavalla aamut. 😊

    VastaaPoista