Tekisi mieli jättää nämä kuvat vain tähän ja olla sanomatta mitään. Ehkä kuitenkin avaudun hieman tästä meidän pienimmästä apinasta.
Hän on oppinut jokunen aika sitten kiipeämään kaikkialle. Mitä korkeammalle pääsee, sitä parempi, vai onko sittenkään ?
Joka päivä saan pelastaa tämän pienen apinan ties mistä. Milloin hän on kiivennyt ikkunalaudalle, milloin pöydälle, milloin roikkuu tuolissa, milloin mitäkin. Mikä parasta, hän ei pääse itse pois. Senni kiipeää ja alkaa huutamaan, kun ei pääsekkään pois, yhyy. Sohvalle täytyy myös kiipeillä, sieltä hän pääsee onneksi itse pois. Sohvalla kuitenkin pompitaan kielloista huolimatta ja melkein viikottain jonkun pää kolahtaa lattiaan..
Luulempa, että tämä pienin on ehkä hieman ottanut mallia isommilta ja tietää mitkä on hyviä korokkeita kiipeilyn avuksi. Muunmuassa pikkujakkarat on ihan täydelliset tähän hommaan, parkkitalokaan ei kyllä jää kakkoseksi tässä hommassa.
Olenkin uhkaillut lapsia, että heitän pikkujakkarat menemään, jos niitä ei käytetä oikein. On meinaan todella rasittavaa juosta kolmen perässä ja miettiä kukahan kaatuu seuraavaksi jakkaran kanssa, tai kuka löytyy keittiön lavuaarista istumasta. Parkkitalokin on monta kertaa meinannut lentää parvekkeelle jäähylle, mutta vielä on saanut jäädä.
Isompien lasten lemppari kiipeilypaikka taitaa tällä hetkellä olla vaatekaapin hyllyt. Niitä pitkin on todella kiva kiipeillä ja jäädä ylähyllyjen vangiksi, kun taidot ei riitäkkään tulla alas.
Ilmiantakaa teidän pienet apinat, mistä olette heidät pelastaneet, mitkä on ne the kiipeilypaikat teidän kotona ?
Susanna
