En tiedä onko se tämä talvi, mutta olemme jatkuvasti kipeänä. Toinen epäilyni on meidän koti. Muutimme nykyiseen asuntoomme viime syksynä. Asunto oli juuri remontoitu. Kuitenkin muuttaessamme huomasin paljon vikoja, joista ilmoitin samantien huoltoon. Olivat varmasti aivan kypsiä ongelmiini. Muutosta nämä sairastelut alkoivat.
Kuulin juttua, että joissain talonyhtiön asunnoissa olisi hometta taikka kosteutta. Soitin siitäkin heti huoltoon ja pyysin heitä tutkimaan meidän asunnon. Tutkittuaan asuntomme wc:n ja keittiön totesivat asunnossamme ainakin ongelmia sisäilmassa. Hormistosta ja seinien epämääräisistä luukuista ja rei'istä pääsee hengitysilmaan sellaista, mikä sinne ei kuulu.
Meidän sairastelut ja ylähengitystieinfektiot voivat siis johtua asunnostamme. Toinen löydös oli kosteusvahingot keittiössä, niiden vahinkojen päälle on vain maalattu maali päälle. Missään vaiheessa kukaan ei ole tullut mittaamaan kosteuksia, vaikka pyysin. Remontin yhteydessä luulisi myös hoitavan kaikki ongelma kohdat, eikä piilottaa niitä tai jätetä vain muiden riesaksi.
Näitä vikoja ei ole vieläkään korjattu vaikka ne on olleet tiedossa jo jonkin aikaa. Sattumoisin olemme myös kokoaika olleet vieläkin kipeänä, varsinkin ylähengitystieinfektiot vaivaavat meitä vuoronperään jokaista. Kummallisia kuumeilujakin on ollut.
Tänään huomasin tyttömme makuuhuoneen ikkunan vieressä erikokoisia mustia pisteitä, laajalla alueella. Kokeilin jopa pyyhkiä niitä, mutta eivät levinneet taikka häipyneet. Epäilen sen olevan hometta... Soitin samantien huoltoon kun huomasin nämä. Toivon kuitenkin, että kuvittelen vain. Oireemme kuitenkin pelottavasti viittaavat homeeseen.
Jos asialle ei aleta tekemään mitään nopeasti niin minun on itse pakko alkaa toimimaan. Ympäristöterveydenhuolto, asumisterveys, tuo on seuraava osoite jos joudumme vielä odottelemaan. Tai sitten on taas muutettava, joka on viimeisin vaihtoehto.
Haluaisin saada varmuuden asuntomme kunnosta, jos siinä ei ole vikaa niin sairastelumme johtuvat aivan jostain muusta ja voin lopettaa tämän "meuhkaamisen". Onneksi lapsilla on vakuutus, mutta silti rahanmenoa ei voi estää kun lasten kanssa on pitänyt ravata lääkärissä kuukausittain.
Kokemuksia home/ongelma asunnoista ja oireista saa laittaa kommentteihin !
Susanna
Voi onpa kurja tilanne! Mie otin yhteyttä kunnan terveystarkastajaan, kun en isännöitsijää saanut meidän asunnon ongelmista kiinnostumaan mutta terveystarkastajakaan ei koskaan tullut käymään, koska ei saanut isännöitsijältä pyytämiään tietoja 🙄 toivottavasti teidän asunnon tila selviää pian!
VastaaPoista