perjantai 23. helmikuuta 2018

Ulkoilu on perseestä

Olen joskus aiemminkin kertonut, miten meidän nuorin lapsi ei tykkää ulkoilusta. Nyt vähän päälle kaksivuotias neiti on välillä alkanut pitämään ulkoilua jo ihan siedettävänä. Suurimmaksi osaksi kuitenkin ulkoilut on ihan hanurista ja hän mieluummin istuu rattaissa tai on sylissä. Sennin ilmeestä näkee niin hyvin että hänen mielestään ulkoilu on ihan... Nyt talvella ja kurakeleillä tämä on vain korostunut. 


Alexsandra ja Jooa rakastavat ulkoilua, varsinkin A ! Heillä ei tarvitsisi olla ulkona välttämättä mitään ihmeellisiä virikkeitä ja silti he mielikuvituksillaan keksivät mitä vain tekemistä. Kovat pakkasetkaan eivät näitä kahta hirvitä vaan he ryntäävät pikavauhtia ulos kun vain on mahdollisuus. Lumisateet ovat ihan parasta ja se lumen syönti kielloista huolimatta, oi kyllä ! 


Päiväkodissa A ja J ulkoilevat aina mielellään ja Alexsandra onkin vaikea saada ulkoleikeistä kotiin koska se vaan on niin ihanaa ! Senni taasen löytyy monesti hoitajan sylistä tai joissain tapauksissa hänet on laitettu istumaan päiväkodin rattaisiin. Välillä hänet myös onneksi löytää taapertamasta ja leikkimästä pihalta mutta harvoin. Sennin kohdalla he ovatkin tehneet niin, että hän on aina melkein viimeisten joukossa menossa ulos, jolloin ulkona olo aika hieman lyhentyy. 



Senniä on ihan vauvasta asti viety samanlailla ulos niinkuin Altsua ja Jooaa, siitä ei ole kyse. Sennin hyvin voimakastahtoinen temperamentti korostaa entisestään tätä ulkoilmavihaa.


Uskon ja toivon, että kevään ja kesän tullessa kuvioihin Sennikin näkisi ulkoilun hyvät ja hauskat puolet ja alkaisi nauttimaan raittiista ulkoilmasta. 



Todella monet ovat ulkoilmaihmisiä, toiset taas ei. Onko muita lapsia jotka vihaavat ulkoilua ?





Susanna

5 kommenttia:

  1. Uskon, että lapsen vanheneminen muuttaa tuotakin asiaa. Ja sisarusten esimerkki.

    VastaaPoista
  2. Älä huoli! Täällä oma poikani, myös 2-vuotias, VIHAA talvea. Itsekin kirjoitin hänestä omaan blogiini, koska on tavallaan niin huvittavaa kun lähes kaikki muut lapset mennä viipottavat ulkona.

    VastaaPoista
  3. Meillä talviulkoulu on ollut vastenmiemistä pienenä etenkin toiselle lapsellemme. Hän ei paljon liikkunut ja sitten tuli kylmä. Ja kun hänelle tuli kylmä hän lopetti liikkumisen kokonaan. Epätoivoisten taaperotalvien jälkeen pojasta on tullut reipas ulkoilija. Esimerkiksi tällä viikolla lasketteli monta tuntia kovassa pakkasessa.
    Toivottavasti teillä löytyy pian ulkoilunriemu pienimmällekin!

    VastaaPoista
  4. Ihanaa että päiväkodissa on otettu ulkoiluinho huomioon niin hyvin kuin se nyt siellä on mahdollista huomioida! 😊 meidän lapset taas karkaisivat pakkaseen ilman vaatteitakin kunhan vaan pääsee ulos 😅

    VastaaPoista
  5. Meillä kans 1,5v, joka tällä hetkellä vihaa ulkoilua . Pulkassa istuu, rattaissa istuu, sylissä viihtyy. Mutta jos laittaa lähellekään lunta niin on helvetti irti��
    Päiväkodissa huutaa kuin hyeena pukemisen ajan, koska tietää joutuvansa ulos. Voi, kun tulisi kesä ja kärpäset, niin lapsikin nauttisi ulkoilusta.

    VastaaPoista