keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Tekstiilivärjäys: Vaatteiden uusi elämä ! (sis. Alekoodin ja linkin arvontaan)


Onkohan se tämä kevät, kun saa ideat pyörimään ja toimimaan jo ennenkuin olet ensin suunnitellut mitään ? Eilen prismassa sain päähäni ostaa nitor tekstiilivärejä. Kotona kaivelin kaappeja ja mietin, että mitähän hittoa sitä värjäisi. Taas siis hieno päähänpisto, mutta en ollut suunnitellut aivan loppuun. 

Kaiveltuani aikani kaappeja, päätin että värjäykseen pääsevät tyttöjen bombertakit (collegea) ja Alexsandran peplum-takki. Bomberit ostin aikoinaan lindexiltä alennuksesta, joten uskalsin ottaa riskin. Peplum on jo paljon käytetty ja väri harmaantunut. 

Alkuperäiset värit eivät oikein sytyttäneet minua, joten miksipä en kokeilisi värjätä, jos tulos miellyttäisi sitten enemmän. Bomberien väri on hieman, öh, haikuli. Pidän nykyään enemmän kirkkaista, kunnon väreistä ! 




Väriksi valitsin Nitorin fuchsian. En ollut aikaisemmin värjäillyt vaatteita ja kieli keskellä suuta ihmettelin ohjeita, joista en sitten lopulta oikein tajunnut mitään. Kaupassa ymmärsin silti ostaa värin lisäksi Nitorin tekstiilivärisuolaa. Tämä kiinnittää värin paremmin.

Ohjeissa käskettiin kastella vaatteet, joten kastelin ne hanan alla ja laitoin koneeseen. Mitä enemmän vaatteita laitat samaan aikaan, sitä heikompi värjäys tulos on. Joten vinkkinä, älä laita liikaa vaatteita värjäykseen, jos haluat tuloksesta mieluisan. 

Seuraavaksi piti leikata väripanoksen kulma auki ja asetella se koneeseen. Mukana tuli myös kiinnitysainetta, joka sekin piti laittaa koneeseen. ÄLÄ KAADA PANOKSIA KONEESEEN, vaan asettele ne vaatteiden päälle nätisti. Tämän jälkeen kaada värisuolat panoksien päälle. 

Valmistelujen jälkeen laita luukku kiinni ja laita haluamasi pesulämpötila. Itse pesin nämä 40 asteessa. Ei esipesua, ei hienopesua, ei pikapesua. Anna ohjelman käydä loppuun. Jälkipese vaatteet pienellä määrällä pesuainetta, toistaen saman pesuohjelman, näin ylimääräinen väri poistuu vaatteista. 




Mielestäni tulos on aivan mahtava ! Laitoin illalla vaatteet kuivumaan, enkä silloin vielä tiennyt loppu tulosta. Aamulla katselin vaatteita ja tykkään, ihan superit. Ostin pari muutakin väriä, mutta värjättäviä vaatteita ei oikein meinaa löytyä. Aion kyllä värjätä uudestaankin. Kätevää ja helppoa ! Haikuli vaatteet saivat nyt uuden elämän <3 Tämä on kätevä tapa muuttaa vaate mieluisaksi, suosittelen. 

Mitä te tykkäätte ? Oliko ennen parempi vai nyt ? Oletteko te värjäilleet vaatteita, miellyttikö loppu tulos ? :)





INSTAGRAMISSA  @susannaeleonoora on käynnissä arvonta ! Käykää osallistumassa. Arvonta päättyy 5.4 klo 24.

Minulla on myös ilo antaa teille alennuskoodi PIKKUNORSU.FI verkkokauppaan. Koodilla KAKSPLUS saat verkkokaupasta -20% alennuksen. Alennus on voimassa 2.4.2017 asti.


Susanna

1 kommentti:

  1. Hei vau miten hieno lopputulos!!mitähän meillä vois värjätä?!?!

    VastaaPoista