torstai 6. heinäkuuta 2017

PIMPPI riesana.

Pimppi, se yks helkkarin riesankappale. Viimeiset kymmenenkuukautta se on todellakin ollut minulla pelkkä riesa, joka ei ole hellittänyt sitten millään. 

Kävin viime lokakuussa ottamassa mirena kierukan. Voitte lukea siitä TÄSTÄ. Aiemmin olin sitä mieltä, että en ehkä kuitenkaan halua kierukkaa, mutta niin vaan kävin sen sitten ottamassa. Ensimmäiset oireet viittasivat siihen, että se sopisi minulle ja vuotoja ei niinkään tule. 

Voin kertoa, että tuo oli todella hyvä ehkäsy. Kymmenen helkkarin kuukautta olin kuvainnollisesti ketsuppipurkki alaspäin roikotettuna. Koko tämän kymmenen kuukautta verta tuli ihan hemmetisti. Kävihän se ehkäisyksi, koska siinä ei todellakaan tehnyt mieli tehdä mitään. 


Ennen kesää varasin ajan kierukanpoistoon, kunnalle. Sain ajan kolmen viikon päähän soitosta. Viikkoa ennen poisto aikaa vuotoni loppuivat. Kun menin poistamaan kierukkaa, sanoinkin että pidän sen. 

Lääkärikin oli sitä mieltä, että eiköhän se nyt ole tasoittunut ja vuodot olisivat siinä. Lääkäri vielä tarkisti silmämääräisesti ja kokeili, että kierukka on paikoillaan. 

Käynnin jälkeen vuodot alkoivat taas. Saattoi oli muutama päivä ilman vuotoja, mutta muuten verta vain tuli. 

Pienikin yskäisy niin housut olivat ihan veressä. Täytyi kulkea kokoaika side housuissa. Tunsin aina kun verta alkoi tulla ja oli pakko juosta vessaan, koska side ei aina riittänyt. Pissalla käydessäni pönttö oli aivan veressä ja verihyytymiä tuli päivittäin. 

Viime viikolla päätin, että maanantaina soitan ajan. Kunnalta sain taas ajan parin viikon päähän, joten peruin sen heti. Soitin lääkärikeskus Aavaan ja sain sieltä keskiviikoksi ajan. 


Keskiviikkona jännitti ja samaan aikaan olin intopiukeana, kohta nämä vuodot olisivat vain historiaa ! 

Gynekologi katsoi kierukan lankoja ja totesi että nyt hän ihan mielenkiinnosta katsoo ultralla, onko kierukka edes paikoillaan.

EI OLLUT ! Kierukka on koko saatanan kymmenenkuukautta ollut väärässä paikassa väärin kiinni. Ei ihme, että verihyytymiä ja verenvuotoa on tullut ihan sairaalloisen paljon. 

Niin vaan epäilyt kunnan terveysasemia kohtaan kasvaa. Osaako kukaan tehdä hommiaan ? Varmasti, mutta miksi kohdalleni sattuu aina ne, joita ei paskaakaan kiinnosta mitä tekevät. 

Nyt on kierukka irti enkä uutta ainakaan vähään aikaan halua. Otin tilalle e-pillerit, stefaminellet. Samat kuin yazzit, mutta halvempi rinnakkaisvalmiste. Näitä otetaan joka päivä, neljä viimeistä pilleriä liuskassa on lumepillereitä. Ei ainakaan mene sekaisin tai unohda ottaa pillereitä kun otetaan päivittäin. 


Katsotaan miten näiden pillereiden kanssa käy. Näitä en ainakaan voi laittaa väärään paikkaan (ehe ehe). Ajattelin laittaa herätyskellon joka päivä soimaan tiettynä kellonaikana, jotta ainakin muistan ottaa !

Tällä hetkellä olen tyytyväinen päätökseen, etten enää jäänyt odottamaan vuodon tasaantumista. Nyt odotellaan tuleeko pillereistä jotain haittavaikutuksia vai tuleeko laisinkaan. 

Miten ihminen voikaan olla super onnellinen kun saa käyttää tamppoonia ! En uskaltanut kierukan kanssa sitä käyttää. Nyt ei tarvitse kulkea vaipat housuissa joka päivä. Saan myös pukea ihan mitä vaan päälleni, pelkäämättä milloin veret luiskahtaa siteestä yli. 

Lukisin mielelläni muiden kokemuksia mirena kierukasta ja näistä stefaminelle e-pillereistä. 


Susanna

16 kommenttia:

  1. Mulla ei mirenasta oo kokemuksia mutta ennen raskautta oli kuparikierukka ja ihan super tyytyväinen! Ei mitään ylimääräisiä vuotoja kun ei sotke kiertoja! :)

    VastaaPoista
  2. Stefaminelle pillerit olleet käytössä nyt 3 vuotta. Ei sivuoireita, paitsi se että kuukautiset tulee todella niukasti, joinain kuukausina taukopäivinä näkyy vain finneinä naamassa. Mutta positiivinen "haitta" eikä kuulemma huolestuttavaa vaikkei tulisi ollenkaan. Minipillereillä imetyksen loputtua vuosin koko ajan.

    VastaaPoista
  3. Minä alotin stefaminellet noin kuukausi sitten. Hyvin ovat ehkäisseet, 2viikkoa oon nyt vuotanut. Suuren suuri vitutus ja itkupotku...

    VastaaPoista
  4. Mulla on mirena ollut keväästä 2014 asti. Sopii paremmin kun hyvin. Alkuun menkat oli n. 1,5kk välein ja kesti max 2päivää. Nykyään on ehkä 2-4krt vuodessa ja kestää päivän. Ja on kyllä tosi niukat.

    VastaaPoista
  5. Itsekin aloitin noin puoli vuotta sitten stefaminellet eikä ole mitään pahaa sanottavaa. Ainoa miinuspuoli on ehkä se että itkettää helpommin :D ja se että välillä saattaa unohtua ottaa pilleri. Mutta menkkakipuja ei enää ole, muutama nippaisu vähän ennen kuin alkaa ja vuodon määrä on puolittunut!

    VastaaPoista
  6. Mulla samanlaista tuskaa aiheutti ehkäsykapselit. Vuosin kuin seula kokoajan. Tuntui että tulen hulluksi. Kierukkaa kokeilin, mikäköhän lienee.. Oli ihan ok melkein,ei vuotoa... Mitä nyt paino nousi silmissä...n.1,5 v + 25kg..Sit geneettisenä ilmeni joku hyytymishäiriö. Sinne lähti kierukka. Tulppariski liian suuri. Nyt syödään matalaakinmatalampi hormoonista valmistetta tämä vuosi max. Loppuun ja siihen loppuu.
    Onneksi olen tätä prkl helposti sikiävää sorttia. Kaipa se viimeinen on se sitten sterkkaus.

    VastaaPoista
  7. Hei mulla kierukka oli vuoden ja otin sen pois nyt tiedän ainakin koska on oikeet kuukautiset vuodin vuoden ja rupesin olee aika kypsä kun aina oli rätti housuissa en suosittele kenellekään minimerkki täysin kypsä vuotoon

    VastaaPoista
  8. Mirena kierukka oli 3 kk ja poistatin sen. Vuotoa ja kipua oli tuona aikana ja muita oireita, jotka taas olivat terveyskeskuksen mukaan vaihdevuosioireet,jotka kuitenkin terveystalon gynen mukaan oli minun päässäni ne oireet. Olin sairastut kilpirauhasen liikatoimintaan siitä vaihdevuosipään sisäiset oireet. Mutta joo, mirena kuulema sopii melkein kaikille, ei vaan mulle. Toista härpäkettä en laitata.

    VastaaPoista
  9. Mulla on stefaminellet ollut nyt 2 vuotta pian.. Viidennet pillerit ja nämä sopii parhaiten :) välillä toki iskee pari tippaa valkovuodon värjääjäksi verta, mutta ei häiritse mua, koska muuten ei oireilua ole. Ei mieliala ongelmia, ei finnejä normaalia enempää eikä painonnousua :) Ehkä vähän turvottaa välillä, mutta se ei oo haitannu.. Menkat kestää 2-3 päivää joten sekin tosi jees :)

    VastaaPoista
  10. Mulla oli mirena 5 kk, tykkäsin! Ekat kuukaudet tiputteli millon sattu, vähän tai paljon. Mutta sitten loppu kokonaan vuodot. Ei menkkoja! En huomannu mitään oireita... kunnes ilmesty nokkosihottuma jonka takia kävin 3 kertaa lääkärissä, mainitsin aina kierukan ja vaikutti kun mua ei oltais kuunneltu. Kukaan ei suostunut selvittämään, mistä selkeästi kokoajan paheneva allerginen reaktio johtui, lisättiin vaan allergialääkettä ja kortisonia ja kirjotettiin se joku piikki? Että jos menee hengitystiet kokonaa tukkoo ni pistä tosta :D mainitsin myös lääkärille, että mirenan sivuoireissa lukee nokkosihottuma.. ei mitään vaikutusta! Lopulta soitin päivystykseen ja sanoin että nyt otatte sen pois ennenku mä kuolen tähän! Hoitaja puhelimessa nauroi ja lääkäri nätisti nauro päin naamaa... kierukka helvettiin ja siihen loppu ihottumat ja turvotukset! Että ei ne tosiaan osaa kunnallisessa enää mitään! Aiemmin oon käyttäny ehkäsylaastaria, mutta sekään ei sopinut. Enää en edes kokeile mitään.

    VastaaPoista
  11. Hei! Minulla oli mirena kolme vuotta. Ensimmäinen vuosi vuotoa oli lähes päivittäin, sitten tasoittui. Pari vuotta meni ihan ok, sitten astui sellaiset kivut mukaan, että alavatsaa vihlaisi yhtäkkiä todella kovaa ja lensin aina kaksinkerroin kivusta. Kierukka poistettiin, kun aloin toivoa lasta. Kivut jäi siihen hetkeen, kun se poistettiin. Lääkäri epäili, että kierukka olisi ollut väärässä asennossa ja siitä olisi kivut johtuneet.

    VastaaPoista
  12. Itsellä aika lailla samanlainen tarina, kierukka laitettiin kahden lapsen jälkeen, kun en uskaltanut teettää sterilisaatiota vielä. Kierukan laitosta lähtien vuosin 1,5kk kuin härän kurkusta, oli kolme yösidettä yhtä aikaa housuissa, se oli ihan karmeeta. Tosiaankin tunsi kun veri lähti valahtamaan ja tuli yli. :( Tämän alun jälkeen oli muutama kuukausi kohtuu normaalia ja sitten alkoi jatkuva tiputtelu ja kuukautiskivut kovenivat. Koko kevät etsitty syitä vuotohäiriöille ja kivuille, ultrattu kaksi kertaa että siellä se kierukka paikoillaan ja ei, ei muuten ollut! Ensin tutkittiin jou imunäyte kohdun limakalvoilta ja kaikki ok. Sit pyysivät kohdun tähystykseen, kun muuta eivät enää keksineet ja siellä se selvisi ihan kameralla, että kierukka oli kanavassa, oli ollut koko ajan. Itselläni oli koko tämän 1,5v episodin aikana tunne ja pelko takaraivossa, että tulen raskaaksi jotenkin ihmeellisesti ja lääkärin sanoin suurentunut riski tulla raskaaksi oli koko ajan olemassa, kannattaa siis luottaa itseensä. Minulle laitettiin samoilla puudutuksilla uusi Mirean kierukka ja nyt helpottanut jo oireet. Aiemmin otetuista ultrakuvista ei kuulemma ollut voinut 100% sanoa, että kierukka on paikoillaan vaikka niiin minulle sanottiin. Tähystyksen tehneen erikoislääkärin mukaan kierukka ei siis ole tullut itse ulos vaan se ei ole koskaan paikoillaan ollutkaan, näitä kuulemma sattuu välillä. :(

    VastaaPoista
  13. Oi hitto 😕 Mulla mirena toiminut ennen ja jälkeen raskauden. Kolme lasta, viimisintä imetän vielä. Synnytyksestä tässä kuussa vuosi, eikä vieläkään menkkoja. Katotaas kun imetys loppuu😏

    VastaaPoista
  14. Minulla oli kuparikierukka jonka asennus oli helvetillisen kipeä. Kuitenkin, olin ihan ok tyytyväinen siihen vaikka välillä olin tuntevinani kierukan mm. kumartuessa. Verta tuli könttämäisesti ja enemmän, luulin sen kuuluvan asiaan. Menin sitten naisten polille ihan muissa asioissa, niin kappas vaan kun siellä huomattiin ettei kierukka ollut lainkaan paikoillaan. Sen lisäksi ettei minulla ole ollut oikeasti toimivaa ehkäisyä näiden kuukausien aikana, toinen kierukan sakara on mahdollisesti juuttunut kohtuuni (tullut ehkä läpikin) ja nyt se joudutaan poistamaan kirurgisesti. Asennus tehtiin terveyskeskuksessa. Nyt on v-käyrä tapissaan. Hiton kierukat, en niitä enää koskaan suosittele kellekään! Jos asennatte, menkää aina yksityiselle jossa ultraavat heti perään!!! Ihme ettei tämä puusilmä lääkäri työntänyt sitä per*silmääni. Hormonit ei sovi joten nyt ollaan sitten todella kumman äärellä kun kaikki ehkäisyt on käyty läpi eikä yksikään ole sopinut.

    VastaaPoista
  15. Mirena on ihan paras. Esikoisen raskauden jälkeen sain sen ja eka lähti irti mutta uusivat sen. Eli kolmesti se on nyt ollut käytössä. Pms oireet katosivat ja kuukautiset vähenivät huomattavasti. Voin vaan suositella 😊

    VastaaPoista
  16. Ja toinen juttu. Imetän vielä 10kk lasta ja menkat tullu vaihtelevasti. Ja kierukan kanssa voi käyttää kuukuppia. Mulla sitteet jääny sen myötä pois.

    VastaaPoista