tiistai 25. lokakuuta 2016

Hämeenlinnan reissu + ÄÄNESTYS

Ensin muistuttelen kaksplussan-kilpailusta, jossa valitaan kaunein lastenhuone. Jo aikaisemminkin sanoin, että meidän lastenhuone ei ole ehkä maailman kaunein, mutta lapsille juuri sopiva. Arkisen ihana, josta näkee, että se on lapsille suunnattu. 

Äänestykseen pääset TÄSTÄ

Sieltä valitset touhulandian, olemme kiitollisia jokaisesta äänestä, kiitos jo etukäteen. :)


Nyt meidän viime viikonloppuun. Lähdettiin perjantaina iltapäivällä tyttöjen kanssa reissuun. Suuntasimme Hämeenlinnaan, Raisan (entinen äitipuoleni) luokse. Olemme olleet Raisan kanssa aina todella läheisiä ja kemiat kohtaavat. Vaikka he isäni kanssa erosivatkin, me olemme silti Raisan kanssa oltu yhteyksissä ja tulemme olemaankin. 

En ottanut reissuun koko poppoota mukaan, vaan päätin, että tämä on meidän tyttöjen reissu. Jooa jäi isin kanssa viettämään poikien keskeistä aikaa. Teki heillekkin ihan hyvää olla vähän aikaa kaksistaan, niin pääsivät keskittymään vain toisiinsa. Ja tytöt saivat olla minun kanssa, kun se on heille niin tärkeää. 

Pääsimme tosiaan p tien päälle perjantaina iltapäivällä neljän jälkeen. Matkaa Hämeenlinnaan meiltä on hieman yli sata kilometriä. Matka taittui hyvin ilman pysähdyksiä, molemmat tytöt olivat untenmailla koko matkan ajan. Olimme perillä puoli kuuden aikaan, jolloin pääsimme nälkäisinä heti ruokapöydän ääreen. 

Ilta meni lasten kanssa häärätessä, molemmat olivat hieman vieraskoreita. Senni oli kunnon sylitakiainen ja Alexsandra oikein kiltti, eikä saanut minkäänlaista uhmakohtausta. Myöhäisten päiväunien takia myös iltaunet venyivät. Laitoin tytöt nukkumaan vasta kymmenen aikaan illalla. Alexsandra halusi nukkua matkasängyssä, joka kävi minulle oikein hyvin. Hän nukahti sinne kiltisti.

Sennin tainnutin tissien kanssa viereeni, johon sitten lopulta nukahti. Sanoisin, että oikein mukava ilta kaikinpuolin. Saimme tehtyä myös jotakin järkevää, nimittäin isälleni ifolorin kuvakirjan, jossa on tietysti minusta ja lapsista kuvia. Tämä siis isänpäivä lahjaksi, joka on muuten 13.11.


Myöhäisen nukkumaan menon seuraksena lapset nukkuivat yllättävästi puoliyhdeksään. Tämä sopi minulle oikein mainiosti. Aamulla otin molemmat tytöt kainalooni ja heräilimme rauhassa. Noustuamme suoritimme normaalit aamutoimet, vaipan vaihdot, aamupalat, päivävaatteet yms. Ja tottakai minun oli pakko päästä suihkuun, eihän päiväni muuten lähde millään käyntiin. 

Ennen puoltapäivää lähdimme kiertelemään Hämeenlinnan kirpputoreja. Ajattelin, että Alexsandran kanssa se sujuisi ilman mitään ongelmia. Väärässä olin, tyttö oli niin täynnä energiaa, että juoksenteli ja säntäili pitkin poikin, jokaisella kirpputorilla jossa kävimme. Ei sentään häirinnyt muita, ainakaan kauheesti, eikä saanut mitään rikki ! Kaikista ärsyttävintä oli, kun pieni neiti kävi hakemassa kärryynsä leluja ja tavaroita, joita halusi. Jouduin sitten ilkeänä äitinä viemaan tavaroita paikoilleen ja sanomaan, ettei me voida kaikkea ostaa. 

Loppujen lopuksi kävimme kolmella kirpputorilla ja Altsun poukkoiluista huolimatta reissu meni ihan hyvin. Kukaan ei sentään huutanut hulluna, eikä saanut mitään yli dramaattisia kohtauksia. Sennikin istui oikein kiltisti rattaissaan. 


Löysimme ihan perusvaatteita lapsille. Niiden lisäksi Jooalle kuomat ja talvirukkaset ja Alexsandralle mustat toppahousut, näitä olinkin etsinyt. Tytöille löysin myös ensimmäiset joululahjat ! Ainiin ja mikä parasta, Altsu löysi itselleen prinsessa käsilaukun, kruunun, korvakorut ja sormuksen. Voi sitä onnen ja ilon määrää tuon pienen neidin kasvoilla.  

Lähdimme ajamaan kotiinpäin lauantai-illalla kuuden aikaan. Oli ihana minireissu pikku mimmien kanssa. Seuraavaa Hämeenlinnan reissua odotellessa, siellä on aina niin mukavaa ! :)


Susanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti