keskiviikko 26. lokakuuta 2016

2plus blogiverkosto

Aloitin blogin kirjoittamisen joulukuussa 2012. En tiedä mitä kuvittelin oikein tekeväni, sen verran tönkköä tekstiä siellä alkupäässä on, että ei sitä kirjoittamiseksi voi luokitella. Vanhaa blogiani voit käydä kurkkaamassa täältä . En ole viitsinyt poistaa sitä vielä, se tuntuu jotenkin vaikealta, vaikka en sinne enää kirjoittakkaan. 

Tämä uusi blogi tuli niin hyvään saumaan. Tekstiä olisi vaikka muille jakaa ja aikaakin riittää aina välillä. Tietenkin juuri silloin kun pää olisi kirjoitus tuulella, niin muu kroppa ei silloin oikein jaksaisi. Olenkin tullut siihen päätökseen, että en ota tästä kirjoittamisesta enää mitään stressiä, tein sen virheen vanhan blogin kohdalla. 


Joskus haaveilin pääseväni kirjoittamaan isommille yleisöille, kertomaan mielipiteitäni ja meidän arjesta kolmen pienen lapsen kanssa muillekkin kun vain tuttaville. Ajattelin, että se jää vain haaveiluksi, eikä minulla olisi mitään saumaa päästä minnekkään. Kuitenkin sisimmässäni tunsin, että olen kehittynyt kirjoittajana todella paljon siitä mistä aloitin. 

Haluan saada mielipiteitäni esille ja kertoa ihmisille minkälaista elämä oikeasti onkaan kolmen lapsen kanssa, jotka ovat syntyneet kahden ja puolen vuoden sisään (tätä ei jokaikinen pystykkään kertomaan). Teidän lukijoiden mielipiteet ja kertomukset tuovat lisäplussaa tähän touhuun ja niitä odotan aina innolla.

Niin, se tärkein, meidät löytää nykyään kaksplussan blogiverkostosta ! Se ei pelaa, joka pelkää. Laitoin kaksplussalle sähköpostia ja tässä sitä nyt ollaan. Aivan mahtavaa ! Blogini löydät siis edelleen tällä samalla osoitteella, mutta meidät löytää myös kaksplussan sivulta. Käyppäs kurkkaamassa meidän blogia TÄÄLTÄ , siellä se komeilee kaksplus-bloggaajien alla, muiden blogiverkostolaisten joukossa. 



Seuraatko jo Kaksplussaa Facebookissa ? Jos et, niin TÄSTÄ linkistä pääset seuraamaan. Sivua tykkäämällä saat hyötyä, hupia ja vertaistukea päivittäin !

Meitä pääset seurailemaan BLOGLOVIN , INSTAGRAM susannaeleonoora , FACEBOOK 


Onnesta soikeana:

Susanna





4 kommenttia: